Rauta

Rautaa tarvitaan veren punasoluissa olevan hemoglobiinin muodostumiseen. Myös muut solut tarvitsevat rautaa. Raudan puute aiheuttaa anemiaa, jolloin veren hemoglobiiniarvo on alentunut. Raudanpuuteanemia aiheuttaa väsymystä, kalpeutta, korvien huminaa, sydämen sykkeen nousua sekä herkempää hengästymistä.

Rautaa saadaan yleensä riittävästi monipuolisesta ravinnosta. Useimmiten raudan puute johtuu raudan menetyksestä verenvuodon vuoksi. Naisilla raudan puutteen syynä on usein runsas kuukautisvuoto. Keliakia ja muut suoliston imeytymishäiriöt voivat myös aiheuttaa raudanpuutetta. Raskauden aikana elimistön raudan tarve on suurentunut äidin verimäärän lisääntymisestä ja sikiön kasvusta johtuen. Raudanpuutetta voi esiintyä myös lapsilla, kun kasvu on nopeaa.

Rautaa saadaan lihasta, sisäelimistä ja kokojyväviljasta. Eläinperäinen kaksiarvoinen rauta (Fe2+) imeytyy paremmin kuin kasviperäinen kolmiarvoinen rauta (Fe3+). C-vitamiini (esim. appelsiinituoremehu) edistää raudan imeytymistä, kun taas kahvi, tee, kalsium ja maitotuotteet heikentävät imeytymistä.
Ainoa Rauta 100mg + C (1 × 100kaps)

Vahva rautavalmiste, hyvin imeytyvä 2+ ferrosulfaatti-muoto, C-vitamiini ja hapon kestävä hitaasti liukeneva vatsaystävällinen kapseli. Hyvinvointia ilman turhia lisäaineita. Kotimaisen Ainoa-sarjan vitamiinit ...

Katso tuotteen tiedot
21,86 €
APTEEKKI Rautasuihke (1 × 50ml)

Vatsaystävällinen rautavalmiste. Miedosti mansikanmakuinen suusuihke. Valmisteen rauta on mikrokapseloitu, mikä vähentää vatsaärsytyksen riskiä. Sopii myös vegaaneille.

Katso tuotteen tiedot
16,13 €
bertils Rauta (1 × 100tabl)

Aminohappokelatoitua rautaa sisältävä ravintolisä.

Katso tuotteen tiedot
14,07 €
FERRION 100 MG (1 × 50tabl)

Ferrion 100 mg on vahva, pitkävaikutteinen rauta -ja C-vitamiinivalmiste, jossa rauta on vatsaystävällisessä bisglysinaattimuodossa. Ferrion sisältää 100mg rautaa ja 60 ...

Katso tuotteen tiedot
9,31 €
FERRION 100 MG (1 × 100tabl)

Ferrion 100 mg on vahva, pitkävaikutteinen rauta -ja C-vitamiinivalmiste, jossa rauta on vatsaystävällisessä bisglysinaattimuodossa. Ferrion sisältää 100mg rautaa ja 60 ...

Katso tuotteen tiedot
16,91 €
Ferrodan Fe2+ 100 mg (1 × 60tabl)

Vahva ja pitkävaikutteinen rauta-C-vitamiinitabletti

Katso tuotteen tiedot
8,30 €
Ferrodan Fe2+ 100 mg (1 × 60tabl)

Vahva ja pitkävaikutteinen rauta-C-vitamiinitabletti

Katso tuotteen tiedot
8,30 €
Ferrodan Fe2+ 100 mg (1 × 120tabl)

Vahva ja pitkävaikutteinen rauta-C-vitamiinitabletti

Katso tuotteen tiedot
15,31 €
Ferrodan Fe2+ 100 mg (1 × 120tabl)

Vahva ja pitkävaikutteinen rauta-C-vitamiinitabletti

Katso tuotteen tiedot
15,31 €
Ferrodan Fe2+ 50 mg (1 × 120tabl)

Vahva ja pitkävaikutteinen rauta-C-vitamiinitabletti

Katso tuotteen tiedot
11,43 €
Ferrodan Fe2+ 50 mg (1 × 120tabl)

Vahva ja pitkävaikutteinen rauta-C-vitamiinitabletti

Katso tuotteen tiedot
11,43 €
Ferroforte 100 (1 × 100tabl)

Rauta – C-vitamiinitabletti Ravintolisä Pitkävaikutteinen, vatsalle ystävällinen, vahva rautavalmiste lisääntyneeseen raudantarpeeseen Sisältää rautaa kolmena hyvin imeytyvänä yhdisteenä  – rautasitraatti, rautafumaraatti ...

Katso tuotteen tiedot
12,25 €
Ferroforte B+C (1 × 250ml)

Ferroforte B® + C nestemäinen rautavalmiste Nestemäinen rauta-vitamiinivalmiste Ravintolisä Hyvänmakuinen ja vatsaystävällinen Laktoositon, hiivaton, gluteeniton ja alkoholiton

Katso tuotteen tiedot
10,59 €
Ferronol (1 × 500ml)

Rautaa, kasviuutteita, B- ja C-vitamiineja sisältävä valmiste.

Katso tuotteen tiedot
19,87 €
Hübner Iron Vital F rauta-vitamiinivalmiste (1 × 250ml)

Iron Vital F rautapitoinen yrtti-mehuvalmiste riittävän raudansaannin turvaamiseen. Iron Vital F tarjoaa raudan miellyttävän makuisessa ja vatsaystävällisessä muodossa. Iron Vitalin ...

Katso tuotteen tiedot
16,59 €
Hübner Iron Vital F rauta-vitamiinivalmiste (1 × 500ml)

Iron Vital F rautapitoinen yrtti-mehuvalmiste riittävän raudansaannin turvaamiseen. Iron Vital F tarjoaa raudan miellyttävän makuisessa ja vatsaystävällisessä muodossa. Iron Vitalin ...

Katso tuotteen tiedot
26,84 €
MALTOFER 50 mg/ml (1 × 30ml)

Maltoferin vaikuttava aine on kolmiarvoinen rauta (Rauta(III)-hydroksidipolymaltoosikompleksi). Maltoferia käytetään raudanpuutosanemian ja ilman anemiaa olevan raudanpuutoksen hoitoon ja ehkäisyyn.

Katso tuotteen tiedot
19,35 €
MALTOFER 50 mg/ml (1 × 30ml)

Maltoferia käytetään raudanpuutosanemian ja piilevän raudanpuutteen hoitoon ja ehkäisyyn. Maltoferin vaikuttava aine on kolmiarvoinen rauta.

Katso tuotteen tiedot
21,37 €
MALTOFER 100 mg (1 × 50fol)

Maltoferia käytetään raudanpuutosanemian ja piilevän raudanpuutteen hoitoon ja ehkäisyyn. Maltoferin vaikuttava aine on kolmiarvoinen rauta.

Katso tuotteen tiedot
29,59 €
MALTOFER 100 mg (1 × 50fol)

Maltoferin vaikuttava aine on kolmiarvoinen rauta (rauta(III)hydroksidipolymaltoosikompleksi). Maltoferia käytetään raudanpuutosanemian hoitoon ja ilman anemiaa olevan raudanpuutoksen hoitoon ja ehkäisyyn. Alle ...

Katso tuotteen tiedot
28,51 €
Nordic Health Rauta -suihke (1 × 25ml)

Suun limakalvolle suihkautettava rautasuusuihke. Luonnollinen uuniomenan maku.

Katso tuotteen tiedot
16,11 €
Nordic Health Vahva Rauta -suihke (1 × 25ml)

Suun limakalvolle suihkautettava rautasuusuihke. Luonnollinen granaattiomenan maku.

Katso tuotteen tiedot
21,43 €
OBSIDAN FE++ 100 mg (1 × 50fol)

Obsidan 100 mg on kapseleina kerran päivässä annosteltava tehokas ja tutkittu rautalääke.

Katso tuotteen tiedot
9,99 €
OmniVegan Rauta (1 × 60kaps)

OmniVegan® Rauta on hyvin imeytyvä, orgaaninen rautavalmiste. Mukana on myös luomulaatuista C-vitamiinia, joka parantaa raudan imeytymistä. Yksi kapseli sisältää 25 ...

Katso tuotteen tiedot
15,66 €
Puhdas+ Rauta & Folaatti (1 × 60kaps)

Vatsaystävällinen ja kasviperäinen rauta & B12-vitamiini & Folaatti & C on enemmän kuin rautavalmiste. Se sisältää raudan lisäksi punasolujen muodostamiseen ...

Katso tuotteen tiedot
22,93 €
Puhdistamo Pharma Tripla Rauta (1 × 50kaps)

Puhdistamo Pharman Tripla Rauta on vahva ja monipuolinen rautavalmiste. Se sisältää kahta korkealaatuista raudan muotoa: rautabisglysinaattia ja ferrofumaraattia. Kolmantena komponenttina ...

Katso tuotteen tiedot
17,06 €
RETAFER 50 mg (1 × 100kpl)

Retafer-depottabletteja käytetään raudanpuuteanemian ehkäisyyn ja hoitoon. Tabletti sisältää myös raudan imeytymistä tehostavaa C-vitamiinia. Kaikki Retafer tuotteet sopivat myös vegaaneille. Suomessa ...

Katso tuotteen tiedot
16,12 €
RETAFER 100 mg (1 × 30fol)

Retafer-depottabletteja käytetään raudanpuuteanemian ehkäisyyn ja hoitoon. Tabletti sisältää myös raudan imeytymistä tehostavaa C-vitamiinia. Kaikki Retafer tuotteet sopivat myös vegaaneille. Suomessa ...

Katso tuotteen tiedot
5,95 €
RETAFER 100 mg (1 × 100fol)

Retafer-depottabletteja käytetään raudanpuuteanemian ehkäisyyn ja hoitoon. Tabletti sisältää myös raudan imeytymistä tehostavaa C-vitamiinia. Kaikki Retafer tuotteet sopivat myös vegaaneille. Suomessa ...

Katso tuotteen tiedot
16,05 €
RETAFER 100 mg (1 × 300kpl)

46,23 €